Ahdistaa

Aamupaino 50,0 kiloa
Kulutettu 323 kcal
Syöty: Ei mitään

Mua ahdistaa. Ahdistaa aivan jumalattomasti se, että mä olen tämän kokoinen. Miksi mä en vaan voi onnistua. Mä syön liikaa, tiedän sen. Sen takia painoni ei laske. Mun on pakko vähentää ja paljon. Mä en tahdo, että lukema vaa'assa nousee enää yhtään enempää. Se olisi maailmanloppu. Siinä vaiheessa viimeistään mä kuolen sisäisesti ja ehkäpä ulkoisestikin. Mä olen aivan järkyttävän lihava. Pakko vielä tänään tehdä lihaskuntoa. Aivan pakko.

Tänään kävin nuorisopalveluilla keskustelemassa mahdollisesti tulevasta työpajajaksosta. Mulla on mahdollisuus päästä sinne, mutta nyt kun ajattelen koko asiaa, alkaa ahdistaa suunnattomasti. Mä en enää tiedäkään pystynkö käymään siellä. Siitä ei tulisi mitään. Joka päivä ne kaikki ihmiset näkisi mun lihavan ruhoni ja luultavasti saavat tietää musta enemmän kuin tahdon. Viime kevätkään työpajalla ei mennyt ihan mutkitta. Kaikki siellä pajalla näkivat mun paniikkikohtauksen ja kuiskuttivat selkäni takana viiltelyarvistani. Se oli kamalaa.

Tänään oli myös poliklinikka-aika. Kerroin siellä, että olen lopettanut Sertralinin käytön ja siellä oltiin aivan järkyttyneitä, kun olin itsekseni sen mennyt lopettamaan. Sanoin, etten olisi enää yhtään kauempaa kestänyt sitä levotonta oloa, koska se sai mut vaan satuttamaan itseäni enemmän. Onneksi hän ymmärsi. Luultavasti mulle aletaan katsoa uutta lääkitystä.

Olemme menossa T:n kanssa huomenna hänen isälleen itsenäisyyspäiväillalliselle. En tiedä miten kestän sen. Pakko varmaan samana iltana ottaa vielä laksoja. Siellä on taas kolmen ruokalajin ateria tarjolla ja kaikkea on pakko ottaa, ettei aleta ihmetellä. Ahdistaa liikaa, kun joutuu syömään kaikkien edessä ja paljon.