Kaikki on hyvin...

...ainakin M:n suhteen.

Sunnuntaina M kysyi, että olisinko halunnut mennä hänen luokseen. Kysyin, että haluaako hän minun jäävän yöksi. Hän sanoi, että voin olla vaikka tiistaihin saakka. Menin sitten ja menin tänään hänen luotaan suoraan kouluun.

Sunnuntaina hän oli koko päivän niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Illalla nukkumaan mennessä kysyin, että onko meidän välillä kaikki okei. Hän sanoi, että kaikki on hyvin, kunhan edetään hitaasti. Hän sanoi myös, että hän on aina ennen ollut suhteessa sellainen, että ''kaikki mulle nyt heti.'' Tarkoittaen siis yhteenmuuttoa yms. Ajattelin (ja puhuin tästä myös ystäväni kanssa), että hän haluaa ottaa kanssani rauhassa, koska minulla on ongelmia ja hänen pitää totuttautua niihin ennen mitään vakavampaa ja myös siksi, että hänestä varmaan tuntuu, että kaikki hänen suhteensa ovat kaatuneet tähän hänen ajattelutapaansa ja hän haluaa kuitenkin olla kanssani.

Ihmettelin myös ääneen, että hän meni todella oudoksi kohtaukseni jälkeen. Hän myönsi sen ja sanoi, että hän pelästyi aivan jumalattoman paljon ja sanoi myös sen, että hän ei ole koskaan nähnyt mitään yhtä kamalaa. Hänestä tuntui se tosi pahalta, koska hän ei halua, että minä kärsin.

Tämän keskustelun jälkeen oloni on ollut parempi. Minulla on jotenkin vapautuneempi olo M:n suhteen. Pystyn olemaan nyt paremmin oma itseni hänen seurassaan ja se on minusta todella hienoa.

Meillä oli poliklinikalla puhetta siitä, että minun pitäisi alkaa itse uskoa siihen, että olen hyvä näin. Että olen kaunis ja ihana, niinkuin muut ovat sanoneet. Kirjoitimme joskus aijemmalla polikäynnillä lapulle kohteliaisuuksia, mitä olen saanut kuulla muilta. Psykologi antoi sen lapun minulle ja luin niitä. En ollut uskoa silmiäni. Olin unohtanut nuo kaikki kauniit sanat, mitä minulle ollaan sanottu.

Olen päättänyt yrittää hyväksyä itseni. En välttämättä kropaltani, koska siihen en vielä pysty, mutta yritän edes pitää kasvojani kauniina. Olen edes jotenkin onnistunut siinä, koska minua ei enää yhtään hävetä olla kavereideni tai edes M:n kavereiden edessä ilman meikkiä. Ennen en olisi ikinä pystynyt kuvittelemaankaan olevani ilman meikkiä edes kavereideni edessä, mutta nykyään se on minulle se ja sama miltä näytän heidän seurassaan. Edistystä!

I need you more than I can take

I need you more than I can take

You promised forever and a day

And then you take it all away

Tällaiset ajatukset pyörivät päässäni tällä hetkellä. Jospa vähän aukaisisin tätä tilannetta teille:

Perjantaina sen edellisiltaisen kohtauksen jälkeen M meni tosi oudoksi. Rupesi selittämään jotain jostain lapsista ja kuinka haluaa niitä viimestään kolmekymppisenä. Siihen on kolmisen vuotta aikaa ja minulla on silloin vielä koulut kesken. Hänen pitää kuulemma miettiä suhdettamme uudelleen tämän viikonlopun ajan... Ei tämä sinänsä ihan keksitty juttu ollut, koska hän on puhunut asiasta aikaisemminkin, mutta nyt hän oli ihan vakavissaan.

Minulle tuli siitä paha mieli ja hän ihan varmasti huomasi sen. Hän sanoi, että voi sinä perjantaina tulla yöksi luokseni tai viimestään lauantaina menen hänen luokseen yöksi. Noh, enpä mennyt. Syynä se, että hän oli niin väsynyt ja halusi mieluummin mennä pelaamaan kaverilleen pleikkaria. Silloin hän kyllä vielä sanoi, että kattellaan illemmalla. 

Laitoin sitten siinä kuuden aikaan illasta viestiä, että mitä hän meinaa, koska minua ahdistaa, enkä jaksa kärvistellä olon kanssa yksin, niin otan sitten rauhottavan ja menen nukkumaan, jos emme näe. Vastauksena tuli ''Juu mee vaan nukkuun. Vois kattella huomenna lisää kun mä tulin just tähän kaverille'' Ok. Noinko paljon sua kiinnostaa, kun tyttöystävälläsi on niin paha olo, että tarvitsee rauhottavan?

Laitoin hänelle sitten vielä viestin ennen nukkumaan menoa, että minua ahdistaa paljon sen takia, kun hän sanoi, että pitää miettiä meitä uudelleen ja kun hän lähti täältä perjantaina, niin itkin ja tärisin yksin. Sanoin myös, etten nytkään haluaisi olla yksin. Vastaus tuli parin tunnin päästä: '' Anteeks kun lähin eilen yhtäkkiä ja siitä kans kun en ollu tänään sun kanssa. Mun oli pakko vähän miettiä. Nähäänkö vaikka huomenna?'' Vastasin itse neljän tunnin päästä: ''Juu käy.''

Olen niin varma, että tämä juttu oli tässä. Kaverit sanovat, että se vain pelästyi mun kohtausta niin paljon, että meni ihan sekasin. Voihan se niinkin olla, mutta jotenkin en vain usko. 

Miksi ne tyhjät lupaukset?

''Oot mun kanssa turvassa.''

''En mä aijo jättää sua. Jos tekisin sen, oisin tehnyt sen jo. Sua ihanempaa tyttöystävää on vaikea löytää.''

''Oon sanojeni mittanen mies.''

Tässä odotellessa puhelua häneltä, jossa hän kysyy ''Voisinko tulla käymään? Mulla ois asiaa.'' Ja sitten mennään...

Luulin jo päässeeni niistä eroon...

Otin eilen rauhottavan ja nukuin tunnin. Sen jälkeen menin M:n luokse. Hän tuli hakemaan minua, koska en uskaltanut junalla lähteä pyörtymisen pelossa.

Minulla oli ollut koko päivän tosi huono olo. M:n kaveri tuli sitten käymään siinä iltasella ja itse olin sen verran väsynyt ja ahdistunut, etten jaksanut olla sosiaalinen, joten menin nukkumaan. Tai minun piti, mutta sitten kävikin jotain...

Makoilin sängyssä ahdistukseni kanssa. Yhtäkkiä sydän alkoi hakata tosi lujaa ja aloin kouristella. Siinä vaiheessa tajusin mistä on kyse ja huusin M:n paikalle. Kun hän saapui, oli kohtaukseni jo täydessä vauhdissa; kouristelin ja tärisin jumalattoman paljon. M juoksi ihan paniikissa luokseni ja huusi kaverinsakin apuun. Hänen kaverinsa pysyi rauhallisena ja kyseli, että onko minulla epilepsia (hän ei tiedä ongelmistani) ja kysyi onko minulla lääkettä kohtaukseen. Jotenkin kohtauksen keskeltä pystyin sanomaan, että laukussa on lääkkeet. Hän kävi hakemassa lääkkeen ja laittoi sen suuhuni M:n rauhoitellessa minua ja antaessa vettä.

Jossain vaiheessa rauhotuin hieman, mutta sitten se kohtaus sai taas hetkeksi vallan. M oli vieressäni ja rauhoitteli minua. Kun kohtaus oli ohi, M sanoi itku kurkussa ''Kiva kun sä tulit takas'' ja halasi pitkään.

Aamulla M sanoi, että pelästyi jumalattoman paljon kohtaustani ja sanoi, ettei saanut yöllä nukuttua kunnolla, koska pelkäsi minun saavan kohtauksen taas. Hänen kaverinsakin jäi sinne yöksi, jos vaikka satun saamaan kohtauksen yöllä. M myös sanoi, että jos hänen kaverinsa ei olisi ollut paikalla, hän ei olisi tiennyt mitä tehdä.

En sitten mennyt kouluunkaan tänään, koska olo on voimaton eilisiltaisen paniikkikohtauksen takia.

Ahdistaa...

Rauhottavia

Eilen illalla ahdistus sitten kasvoi sen verran suureksi, etten saanut henkeä, sydän hakkasi lujaa ja päässä välillä humahti jotenkin oudosti. Pyysin isää tuomaan rauhottavia. Äitipuolikin soitti ja rauhotteli minua sen aikaa, kun isä ajoi tänne. Hän sanoi, ettei minun tarvitse esittää heille tai kenellekään muulle, että olisin terästä. Hän myös sanoi sen, että jos olo käy sietämättömäksi, minun ei ole pakko mennä kouluun, koska koululla kuitenkin tiedetään asioistani. Hän sanoi myös siitä, että jos olo on huono, voin aina hänelle tai isälleni soittaa. Sitten isä tuli, otin lääkkeet ja menin nukkumaan.

Heräsin omia aikojani puoli seitsemän ja ahdistus alkaa taas olla sitä luokkaa, etten tiedä mitä tekisin. Kouluun haluaisin mennä, muttei siitä tässä olossa tule yhtään mitään. Rintakehää puristaa ja hengitys ei kulje. Oksettaa. Kai se on pakko kohta rauhottava ottaa, jos tämä olo ei lähde pois...

Ahdistusta

Minua on taas ahdistanut lauantaista lähtien enemmän tai vähemmän. Viime yönäkään en saanut tuon takia nukuttua juuri yhtään. Itkin vain ahdistukseni kanssa ja rustasin sähköpostin M:lle. Ajattelin, että hänen on hyvä tietää asioistani enemmän, kuin pintapuolisesti ja diagnoosi. Minusta tuntui, ettei häntä kiinnosta, mutta hän otti sen hyvin ja sanoi, että haluaa olla tukena niin paljon kuin mahdollista.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin taas mieleeni on tullut ajatus itsensä tappamisesta. En oikein edes tiedä miksi. Minulla on poikaystävä ja hyviä ystäviä niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Jotenkin vain haluan pisteen tälle kaikelle. Ahdistaa ja pelkään, että joudun samaan alamäkeen, missä olin ennen joululomaa pari kuukautta ja joululomallakin.

Vaikka juttelin M:n kanssa siitä, kuinka en uskalla luottaa ja hän vakuutti minut täysin, pelkään edelleen, että hän vain pelleilee kanssani. Tätä tunnetta vahvisti, että soitin hänelle koulusta ja keskustelu meni jotenkin näin:

Minä: ''Mitä teet tänään?''
M: ''En mä tiedä.''
Minä: ''Oisinko voinu tulla tänään sun luo?''
M: ''Voisit tulla vasta huomenna vaikka. Meen *kaverin nimi* luo pelaan.''

Mitä ihmettä? Juurihan hän sanoi, että ei tiedä mitä tekee tänään. Väkisinkin puski ajatus, että hänellä on toinen nainen. Enkä kestä tätä. Aina kun olen M:n kanssa, niin ei ole mitään huolta, mutta sitten kun olen ilman häntä, alan kuvitella kaikkea. Kaverini sanovat, että ylireagoin ja tottahan se varmaan on, mutten voi tälle tunteelle ja näille ajatuksille mitään.

Ja olen aivan sekaisin syömisteni kanssa. Tämä on lähtenyt aivan käsistä. Polillakin kerroin tästä ja he sanoivat, että se on ihan normaalia syödä paljon sen jälkeen, kun on vuoden elänyt tosi niukalla ruokamäärällä. En vain pysty enää kontrolloida itseäni. Yritän, mutten pysty siihen.

En jaksa...

Kuinka kukaan voi pitää minua kauniina...

Iltapaino 52,8kg.
Olen lihonut...

Olen aivan sekaisin. Olen ahminut naamaani kaikenlaista paskaa viimeaikoina. Yhtenäkin päivänä ensin kävin mäkkärissä ja sitten vielä illalla hesessä. Aivan kuin sumussa syön itseni niin ähkyyn kun vain voin ja sen jälkeen kadun sitä järjettömän paljon. Tämä ahmiminen on lähtenyt aivan näpistä. Jos aloitan syömään, en pysty jättämään sitä siihen, kun nälkä ei enää tunnu. Syön itseni ratkeamispisteeseen joka kerta. Mieliteot kaikkiin ruokiin on aivan järjettömät. Syön itseni ähkyyn sellaisillakin ruuilla, joista en edes paljoa tykkää...

Polilla oli puhetta syömisistäni. Hän ehdotti ravitsemusterapeutilla käymistä. Sanoin, etten halua ainakaan vielä. Jos tämä taas alkaa mennä ihan hulluksi, pyydän sitten aikaa sinne.

Puhuimme polilla myös siitä, etten pysty uskomaan muita, jos he sanovat minua kauniiksi tai hyvännäköiseksi. Kerroin, että minusta tuntuu tosi oudolta, kun poikaystäväni sanoo minua hyvännäköiseksi ja kun kuulen häneltä, että hänen kaverinsakin kehuvat ulkonäköäni. Tässä viime aikoina joka kerta peilin eteen astuessani mietin, että miten kukaan voi pitää tällaista lihavaa suohirviötä hyvännäköisenä. Monet myös sanovat, että olen ihana persoona. En käsitä mitä niin ihanaa minussa muka on. Psykologini sanoi, että minun pitäisi uskoa heitä, koska he puhuvat totta. Olin aivan ymmälläni ja olen edelleen.

Olen tällä hetkellä kuitenkin onnellinen yhden asian suhteen; juttelin poikaystäväni (M) kanssa pelostani siitä, että hän jättää minut kuin nallin kalliolle. Hän sanoi: ''Jos jättäisin sut, olisin tehnyt sen jo. Sua ihanempaa tyttöystävää on vaikea löytää.'' Hengailimme myös hänen kavereidensa kanssa viime perjantaina. Lauantaina sitten menin kotiin ja taas sunnuntaina M:n luo. Hän sanoi, että yksi hänen kavereistaan sanoi hänelle lauantaina, että ''Se Siivetön on kyllä niin kiva tyttö, että sähän et sitä jätä''. Hän antoi minulle pusun ja sanoi, ettei aijo jättää minua. ♥ 

Ehkä elämä alkaa hiljalleen hymyillä minullekin

Olin jo jonkin aikaa jutellut erään 26-vuotiaan miehen kanssa. Hän oli oikein mukava ja kehui minua kovasti. Eräänä päivänä hän epäröiden ehdotti tapaamista. Hän tuli sitten käymään luonani ja siitä tämä lähti. Me seurustelemme nyt ja kaikki on niin vaaleanpunaista.

Hän on ihana. Hän hyväksyi minut kaikkine ongelmineni ja oli valmis ottamaan riskin kanssani. Sanoin kyllä, etten ole kaikkein helpoin mahdollinen kumppani, mutta häntä se ei haitannut.

Ainoa ongelma tässä on, että en tiedä uskallanko luottaa. Pikkuhiljaa tässä se luottamus on kasvanut. En ole ollut aivan 100% varma, että hän on tosissaan kanssani, mutta sinä iltana, kun hän esitteli minut ystävilleen ja antoi pusuja heidän edessään, aloin uskoa, että hän on oikeasti tosissaan. Ei kai kukaan mitään ''panoaan'' kavereilleen esittele?

Hän on niin huomaavainen. Kokoajan kyselemässä, ettei kai minulla on nälkä tai kylmä. Aina kun hän kävelee ohitseni, hän antaa pusun tai liu'uttaa kättään selälläni. Kerrankin kun kävin suihkussa ja olin unohtanut pyyhkeeni makuuhuoneeseen. Pyysin häntä tuomaan sen. Hän kääri minut pyyhkeeseen, kietoi kätensä ympärilleni ja pusutteli minut piloille. Olin aivan myyty :)

Jospa tämä elämä tästä lähtisi pikkuhiljaa rullaamaan oikeaan suuntaan. Siltä ainakin vahvasti näyttää :)