Tärkeää tietoa

Olen päättänyt lopettaa tämän blogin kirjoittamisen. Ihmiset ovat käyttäneet tätä blogia levittääkseen musta tietoja multa lupaa kysymättä. Aion kyllä vielä jatkaa, mutta toisen blogin voimin ja niin, ettei tietyt ihmiset tiedä siitä blogista mitään.

Jos haluat siis uuden blogin lukijaksi, lähetä mulle sähköpostia osoitteeseen tyttosinaoletmeritahti@gmail.com ja kerron uuden blogin osoitteen.

Ahmin

Eilen tapahtui jotain, mitä ei olisi ikinä saanut tapahtua. Päässäni vain napsahti ja söin kaiken mitä eteeni sain. En edes muista mitä kaikkea naamaani mätin, mutta se ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Vatsani oli niin kipeä siitä kaikesta ahmimisesta ja päätin sitten ottaa laksoja vielä illalla.

Aamulla parin vessakäynnin jälkeen yllätyin positiivisesti vaa'an lukemasta, joka olisi aiemmin saanut mut itkemään. 50,3 kiloa. Olin aivan satavarma, että painoni on vähintään 52 kiloa, kun astun vaa'alle aamulla, joten luku oli positiivinen yllätys. Eilen tuli kyllä syötyä tämänkin päivän edestä, joten tänään en ole ansainnut syödäkseni mitään. Myrskykin on varmasti vihainen mulle ja on täysin samaa mieltä kanssani.

Joulu on kohta täällä ja mulla on joululahjojen teko vielä kesken. Ei se vaatisi kun yhden päivän kunnon paneutumisen, mutta kun ei vaan voimat riitä. Jotenkin olen niin turtunut tähän kaikkeen, eikä mikään enää tunnu miltään. Lääkkeet saa mut samalla ahdistumaan ja ärsyyntymään joka asiasta. Ahdistuksen vielä kestäisin, mutta samanaikainen ärsytys on jotain niin järkyttävää.

Täytyy yrittää keksiä kerrankin jotain fiksua tekemistä. Kaikki päivät on olleet mulla täysin identtisiä ja kaipaisin jotain vaihtelua. Täytyy katsoa keksinkö mitään..

Alamäessä

Aamupaino: LIIKAA!!
Kulutettu: 316kcal
Syöty: noin 600kcal!!

Mua ahdistaa. Ahdistaa niin kovin paljon, että tuntuu, etten saa henkeä. Kaikki on suoraan sanoen täysin perseellään. Niin fyysinen kuin henkinen vointini, taas kerran.

Olen polven takia sairaslomalla helmikuun loppuun saakka. Oikeasti, siis siihen saakka makaan kotona. Ortopedi nimittäin soitti ja sanoi, että kirjoittaa sairasloman sinne saakka, koska mulla on vasta helmikuussa seuraava käynti hänen luonaan. Otetaan röntgen ja magneettikuvat ja katsotaan, ettei luiden asennossa ole vikaa, joka aiheuttaa tämän polven oikuttelun.

Ennen noita käyntejä minun pitäisi käydä selvittämässä sossussa, että maksaisivatko he mun yksityisen fysioterapian. Se tosiaan tulee maksamaan päälle 200e eikä minulla sellaisia rahoja ole. Myöskään isäni ei suostu sitä maksamaan, koska kuulemma kunnallisella pitäisi olla yhtä pätevää porukkaa. Ei vaan ortopedin mielestä ole.

Elikkä siis laihduttamiseni on melkeinpä täysin kiinni syömisistäni. Lasken kyllä kulutetut kalorit, jos nyt pystyn kävelemään pienen lenkin, tekemään lihaskuntoa tai joudun juoksemaan asioilla, mutta ei noin pienillä kulutetuilla kaloreilla pitkälle pötkitä. Minun ei auta retkahtaa enää ollenkaan tai muuten olen tässä samassa pisteessä vielä vuodenkin päästä...

Henkinen vointini vetää myös kovaa kyytiä alamäkeen. En saa nukuttua yöllä kunnolla, vaikka ottaisin illalla kaksi melatoniinia ja opamoxin sen lisäksi, että noritrenit väsyttää aika tavalla. Kyllä pystyn nukahtamaan, mutta heräilen pitkin yötä ja päivällä olen sitten kovin väsynyt, enkä päikkäreitäkään pysty enää nukkumaan, vaikka ottaisin mitä pillereitä. Antaisin mitä vaan, että saisin nukuttua edes yhden yön putkeen ilman heräilyjä.

Mua ahdistaa jokaikinen ilta aivan kamalasti. Aina kuudesta eteenpäin odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen nukkumaan ja ei tarvitse taistella kokoajan mielitekoja vastaan. Olen ollut tämän huonon oloni takia tosi kärttyinen viimepäivinä, Olen kokoajan pahalla päällä ja ahdistunut. Joka ilta tuntuu vaan siltä, että haluaisin kuolla. En jaksa tätä enää...

I have to lose weight

Aamupaino 49,6 kiloa

Mua palelee. Paleli koko eilisen päivänkin. En syönyt eilen muuta kuin neljä tomaatinkantaa ja kaksi haukkua leivästä. Oikeasti en olisi ansainnut niitäkään. Söin lauantaina niin paljon, etten oikeasti olisi eilen saanut syödä mitään. Mutta minkäs sille voi kun ei vaan pysty. Pitää yrittää lujemmin, paljon lujemmin. Onneksi Myrsky on jo edes vähän leppynyt mun lauantaisesta ahmimisesta. Ehkä mä saan sen lepytettyä ja sitten me ollaan taas kavereita.

Paino ahdistaa. Se ei ole niin vähän kuin toivoisin. Sen pitäisi olla jo 48 kilon puolella. Jos en olisi retkahtanut niin montaa kertaa, se olisi jo siellä. Mun täytyy pysyä nyt lujana. Mä en saa antaa mieliteoille valtaa. Ennen joulun tavoitteeni oli 50 kiloa. Nyt asetan tavoitteeksi, että pääsen alle 49 kilon. 48,8 kiloa kuulostaa optimaaliselta. Siihen kyllä vaaditaan töitä, mutta mun on pystyttävä siihen. Sillä mä osoittaisin Myrskylle, että muhun voi luottaa.

Päässäni ei liiku taas yhtään mitään. Ennen kun aloin kirjoittaa, minulla oli paljonkin asiaa, mutta nyt en keksi mitään. Se johtuu varmasti uusista lääkkeistäni. Ne pistää pään välillä todella jumiin. Niin, että hyvä kun pystyy edes puhumaan mitään järkevää.

Tänään sallin itselleni kaksi ruisleipää tomaatilla ja hieman lämmintä ruokaa. Enempää ei saa syödä. Muuten kaikki menee taas pieleen.

Uusi lääke

Paino sahaa edestakaisin. Tänään se oli liikaa, aivan liikaa. 50,2 kiloa. Mua ahdistaa. En kestä itseäni. Miten voin olla näin heikko kaikille mieliteoille. Missä on se itsekuri, jonka avulla pääsin helposti alle 50 kilon. Mua pelottaa, koska joulu on kohta täällä ja mun on pakko löytää se itsekuri. Aivan pakko.

Eilen oli itsenäisyyspäivä ja käytiin T:n isän luona syömässä. Mä söin ja söin. Aivan liikaa. Illalla otin laksatiivit. Oli aivan pakko. En kestäisi itseäni tätäkään vähää, jos en olisi niitä ottanut. Mun on pakko päästä takaisin ruotuun. Aivan pakko. Muuten tavoitepaino saa jäädä vain saavuttamattomaksi haaveeksi. Mä olen lihava, liian lihava, eikä muiden sanomiset muuta sitä mihinkään suuntaan.

Mulla aloitettiin uusi lääkitys, Noritren. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun luin haittavaikutuksia; Painon nousu. Mä pystyn uhmaamaan sen. Mä todellakin pystyn. Mun on pakko. Lääkkeestä on muutenkin tullut outo olo. Tuntoherkkyys on heikkoa, sydämentykytyksiä, väsymystä, suun kuivumista, päänsärkyä ja outoja pelkotiloja. Pää jumittaa.

Tämä on lyhyt postaus. Yritän kerätä itseni ja postata ensikerralla pidemmälti. Nyt on vaan niin epätodellinen ja sekava olo, etten saa ulos mitään järkevää...

Ahdistaa

Aamupaino 50,0 kiloa
Kulutettu 323 kcal
Syöty: Ei mitään

Mua ahdistaa. Ahdistaa aivan jumalattomasti se, että mä olen tämän kokoinen. Miksi mä en vaan voi onnistua. Mä syön liikaa, tiedän sen. Sen takia painoni ei laske. Mun on pakko vähentää ja paljon. Mä en tahdo, että lukema vaa'assa nousee enää yhtään enempää. Se olisi maailmanloppu. Siinä vaiheessa viimeistään mä kuolen sisäisesti ja ehkäpä ulkoisestikin. Mä olen aivan järkyttävän lihava. Pakko vielä tänään tehdä lihaskuntoa. Aivan pakko.

Tänään kävin nuorisopalveluilla keskustelemassa mahdollisesti tulevasta työpajajaksosta. Mulla on mahdollisuus päästä sinne, mutta nyt kun ajattelen koko asiaa, alkaa ahdistaa suunnattomasti. Mä en enää tiedäkään pystynkö käymään siellä. Siitä ei tulisi mitään. Joka päivä ne kaikki ihmiset näkisi mun lihavan ruhoni ja luultavasti saavat tietää musta enemmän kuin tahdon. Viime kevätkään työpajalla ei mennyt ihan mutkitta. Kaikki siellä pajalla näkivat mun paniikkikohtauksen ja kuiskuttivat selkäni takana viiltelyarvistani. Se oli kamalaa.

Tänään oli myös poliklinikka-aika. Kerroin siellä, että olen lopettanut Sertralinin käytön ja siellä oltiin aivan järkyttyneitä, kun olin itsekseni sen mennyt lopettamaan. Sanoin, etten olisi enää yhtään kauempaa kestänyt sitä levotonta oloa, koska se sai mut vaan satuttamaan itseäni enemmän. Onneksi hän ymmärsi. Luultavasti mulle aletaan katsoa uutta lääkitystä.

Olemme menossa T:n kanssa huomenna hänen isälleen itsenäisyyspäiväillalliselle. En tiedä miten kestän sen. Pakko varmaan samana iltana ottaa vielä laksoja. Siellä on taas kolmen ruokalajin ateria tarjolla ja kaikkea on pakko ottaa, ettei aleta ihmetellä. Ahdistaa liikaa, kun joutuu syömään kaikkien edessä ja paljon.

Kylmä

Herään, käyn vessassa ja katson aamupainon. 49,9 kiloa. Lihava! Olen kylmissäni ja laitan T:n liian suuren T-paidan päälleni ja menen keittämään kahvia. Juon lasillisen vähäkalorista mehua ja istun sohvalle kääriytyen vilttiin ja otan tietokoneen syliini. Minulla on kylmä, kamalan kylmä, mutten anna sen häiritä. Toisaalta se tuntuu jopa ihanalta.

Olen alkanut pelätä avioliittoa, lapsia, seksuaalista läheisyyttä, alastomuutta. Kaikkea, missä päästän T:n liian lähelle minua. Puolisen vuotta taaksepäin olisin ollut heti valmis menemään naimisiin ja tekemään lapsia. Nyt ajatuskin moisesta ahdistaa suunnattomasti. Onnekseni T on sitä mieltä, ettei sitä tule tapahtumaan ainakaan pariin vuoteen. Olen siitä mielissäni.

Yritän suunnitella päivän syömisiä, mutta ajatus yhdestäkin suupalasta ahdistaa. Jopa hedelmien ja kasvisten kalorimäärät kauhistuttavat, koska en tahdo lihoa enää grammaakaan. En tahdo enää ikinä olla se sama lihava tyttö kuin kolme vuotta sitten. 61 kiloa on järkyttävä lukema. Sitä ei saa näkyä vaa'assani enää ikinä. Onneksi Myrsky pitää siitä huolen. Me yhdessä pidämme siitä huolen, etten liho enää. Hän tahtoo vaan minun parastani.

T halusi eilen Subwayhin syömään. Sanoin heti, etten todellakaan aio syödä siellä. En pysty syömään julkisesti. En halua, että kaikki näkevät kuinka tämä pulska tyttö ahtaa naamaansa jotain kaloripommia ja meinaavat oksentaa näystä. T kuitenkin söi siellä ja minä istuin vieressä kännykkä kädessä tyytyväisenä. Pystyin välttämään sen, vaikka T kokoajan kyseli, että haluaisinko nyt kuitenkin syödä ja onko minulla nälkä. Vastasin molempiin ei ja sain olla rauhassa sen jälkeen. Onneksi.