Too fat

Aamupaino 50,9kg ja tunnen itseni rumemmaksi ja lihavemmaksi kuin pitkään aikaan. Joka ikinen kerta kun katson itseäni peilistä, alkaa kuvottaa minun höllyvät reiteni ja jenkkakahvaläskit. Tänään ahdisti, kun olin menossa suihkuun ja vessassamme on koko seinän mittainen peili. En voi siis olla näkemättä itseäni peilistä.

En ole tänään syönyt vielä mitään. Takana 30-45min kevyt lihasharjoittelu: 100 x-hyppyä, erilaisia vatsalihasliikkeitä x160, punnerrukset x40, selkälihasliikkeet x40, kyykkyyn-ylös x50 ja takapuolen lihasjännitystä. Ei tästä varmaan ole mitään hyötyä, mutta oli pakko saada edes hetkeksi läski olo pois.

Luulen tämän johtuvan tasan tarkkaan siitä, ettei avopuolisoni oikeastaan koskaan kehu ulkonäköäni oma-aloitteisesti. Minulla on muutenkin huono itsetunto ja se saa minut tuntemaan, etten ole oikeasti hänen mielestään kaunis tai seksikäs, kun ei hän sitä minulle koskaan sano, oma-aloitteisesti. Jos alan selittää hänelle, että kaipaan kehuja, niin silloin hän kehuu, muttei sen jälkeen kertaakaan, ennen kuin taas mainitsen asiasta. Se ei tunnu minusta aidolta, kun hän kehuu minua vain silloin kun mainitsen asiasta...

Olen taas saanut päähäni alkaa laihduttaa ja se tuntuu olevan ainut vaihtoehto, että saisin itsetuntoni kohoamaan.

''Minusta on tullut hirviö''

Viimeaikoina on tapahtunut paljon. Olen ollut todella hermoheikko ja vetänyt järkyttävät itkupotkuraivarit joka helvetin asiasta. Ahdistunut, hakannut itseni mustelmille, itkenyt silmät päästäni ja saanut paniikkikohtauksia. Seuraavat tänään avopuolisoni kanssa otetut kuvat kuvaavatkin hyvin tällä hetkellä tuntemaani oloa...

Minä siis esiinnyn näissä kuvissa ja mustelmat todella ovat aitoja.

Olen tajunnut sen, että olen maailman kamalin tyttöystävä. En tajua miten ihmeessä avopuolisoni voi enää olla kanssani. En ole enää se sama iloinen ja aurinkoinen tyttö kuin silloin 8 kuukautta sitten kun tapasimme ja aloimme seurustella. Minusta on tullut täysi hirvö. Olen melkein jatkuvasti kiukkuinen. On minulla niitä hyviä päiviä, mutta niitä on liian vähän. Melkein joka päivä minä jossain vaiheessa vittuunnun ja alan aukoa päätäni ihan turhistakin asioista. Joinain päivinä tämä vittuilu menee aivan yli ja siitä syntyy kunnon sota. Kun olemme huutaneet aikamme, alan katua sitä, että riita syntyi minun takiani ja vedän itkupotkuraivarit ja hakkaan itseäni. Usein tämä päättyy paniikkikohtaukseen ja vasta sitten olen rauhoittunut.

Uudenvuoden aattona oli viimeisin sekoamiseni. Olimme baarissa ja aloin taas aukoa päätäni muista naisista. Olen niin helvetin mustasukkainen alhaisen itsetuntoni takia. Lähdin vittuuntuneena kotiin ja avopuolisoni tuli perässä. Suljin itseni vessaan ja hakkasin itseäni minkä kerkesin. Vasta kun avopuolisoni sanoi, että jos en tule vessasta ulos hän soittaa 112, että tulevat hakemaan mut hoitoon, avasin oven. Loppuilta meni jotenkin sekavasti. Muistan sen, että itkin hysteerisesti, hakkasin itseäni nyrkein ja päätäni lattiaan, suutuin uudestaan, olin menossa sohvalle nukkumaan kunnes sain paniikkikohtauksen ja avopuolisoni kantoi minut sänkyyn.

Tästä huolimatta sain avopuolisoltani lahjan eilen. Sain metallisen angry birds mukin, jossa seikkaili se vaaleanpunainen tyttölintu. Lisäksi hän antoi minulle kirjeen. Siinä luki, että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja merkkaan hänelle todella paljon. Hän rakastaa minua äärimmäisen paljon. Se päivä, kun tulin hänen luokseen ensimmäisen kerran oli hänen elämänsä paras päivä ja viime kesä kun olimme yhdessä, oli hänen elämänsä paras kesä, eikä hän ikinä unohda sitä. Hän kertoi myös sen, että haluaa minun kanssani joku päivä naimisiin ja saada lapsia. En voi käsittää sitä, että kaiken tämän paskan jälkeen hän pystyy olemaan edelleen tota mieltä. Tuntui, että olen pilannut hänen elämänsä totaalisesti ja hänen olisi parempi ilman minua.

Olen mieleltäni todella ailahtelevainen. On hetkiä jolloin olen todella iloinen, hetkiä jolloin äärimmäisen ahdistunut ja masentunut, vittuuntunut ja ajoittain minulla on järkyttävän alhainen itsetunto. Se riippuu niin päivästä. On päiviä, jolloin pystyn rehellisesti peilin edessä sanomaan, että olen kaunis, mutta on liian paljon niitäkin päiviä, kun en kestä itseäni ja vartaloani. Välillä en pysty edes antaa poikaystäväni koskea minuun sormenpäälläkään, koska en kestä vartaloani. En pysty silloin edes katsomaan itseäni peilistä. Näitä päiviä on liikaa ja kun 14.1. menen esimmäisen kerran puoleen vuoteen psykologille on minun alettava siellä hoitaa itsetuntoani.

Toivottavasti vuosi 2014 menisi paremmin. Alku ei ainakaan ollut lupaava minun osaltani...