Itkua ja kyynärsauvoja

En ole taas hetkeen kirjoitellut. Ei ole ollut jaksamista tai sitten en vain ole ehtinyt.

Viime viikon perjantaina hain terveyskeskuksesta kyynärsauvat, koska kävelystä ei tullut mitään tämän polvisäryn ja paineen tunteen kanssa. Maanantaina sitten menin takaisin lääkäriin, kun polvivaiva ei ollut helpottanut. Polveni punktoitiin (imettiin nesteet ja ruiskutettiin kortisonia tilalle) ja se sattui jumalattoman paljon. Sain uudet lääkkeet ja sanottiin, että jos ei perjantaihin mennessä ole helpottanut, niin sitten takaisin lääkäriin, niin katsotaan mitä sille voi tehdä ja mahdollisesti kuviin ja/tai tähystykseen. Voi olla, että lääkärireissu tulee huomenissa, koska polveani särkee nyt jo, vaikken juuri mitään tänään ole tehnyt.

Minua on ahdistanut jonkin verran ja ahdistaa nytkin. Siihen päälle vielä tämä polvivaiva ja kyynärsauvojen kanssa kikkailu, niin itkuherkkyys on huipussaan. Onneksi ystäväni ovat olleet todella paljon apuna. Yksikin ystäväni oli täällä kaksi yötä putkeen vain auttaakseen minua kotiaskareissa ja hän tulee tänne taas ensi yöksi ja vie minut polille aamulla.

Mutta M:ltä ei myötätuntoa heru. Hän oli täällä yötä perjantain ja lauantain välisen yön ja laittoi minut tekemään asioita hänen puolestaan, vaikka minulla on kyynärsauvat. Monet varmaan ihmettelevät, että miksi ihmeessä minä tein sitten ne kaikki asiat hänen puolestaan. Olen vain liian kiltti, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Teen asioita toisten puolesta, vaikka itsellä olisi millainen tilanne.

Jossain vaiheessa kuitenkin olin niin kyllästynyt tähän kaikkeen, kun en pysty mitään tekemään ja kaikki on niin vaikeaa, joten aloin itkeä. M vain raivosi, että ''Mitä sä siinä pillität? Ei sulla oo mitään syytä itkee, joten lopeta. Mieti vaikka niitä jotka on pyörätuolissa.'' Eikä hän edes lohduttanut. Hänen mielestään on myös minun vikani, että olen tässä kunnossa, koska en kuulemma vaadi itselleni tarpeeksi hyvää hoitoa...

Ärsyttää

Tämä on ollut varmaan elämäni vituttavin viikko. Olen ärsyyntynyt ihan kaikesta. Kaikki tämä johtuu tasan siitä, etten mitään pysty tekemään jalkani takia. Huoh.

Sain tosiaan lääkkeet tuon polven takia. Olen niitä nyt pari päivää syönyt, eikä mitään apua ole ollut. Tilanne on lähinnä pahentunut. Särky säteilee jo koko jalkaan.

Eilen illalla otin tuon lääkärin määräämän kipulääkkeen paria tuntia ennen nukkumaan menoa. Se ei auttanut särkyyn yhtään. Otin 400mg buranaa, eikä sekään auttanut. Vasta kun otin toisen samanmoisen särkylääkkeen, alkoi kipu sen verran hellittää, että pystyin nukkumaan. Itkua siinä jo väänsin, kun olin niin väsynyt, enkä saanut polven takia unta.

Aamulla sitten heräsin ilman mitään kipua polvessa. Olin iloinen, koska ajattelin, että nyt se on parempaan päin. Heti kun lähdin liikkeelle, alkoi polvea taas särkeä jumalattomasti. Soitin sitten kuntani terveyskeskukseen ja sanoin, ettei nuo lääkkeet ole auttaneet yhtään. Minulle sitten laitettiin lähete reumaverikokeisiin ja samalla katsotaan tulehdusarvot. Kävin verikokeissa ja huomenissa sitten soittelen tuloksia.

Nytkin polvea särkee ihan järkyttävän paljon ja ärsyttää. En jaksa tuota kipua enää...

Kaikkea kanssa

On tässä ollut vähän kaikkea nyt. Otsikkokin sen varmaan kertoo. Ihan viimepäivien tapahtumia voisin tässä kertailla.

Lauantaina kävin vaa'alla pitkästä aikaa ja kuinka järkyttäviä lukuja se näyttikään. Aloin vaan itkeä ja tehdä lihaskuntoa ihan paniikissa. Kävin myös lenkillä ja juoksin puolet matkasta.

Illemmalla sitten vietimme sitten tyttöjen iltaa parin kaverini kanssa. Kävimme saunassa, joimme, kuuntelimme lapsuudenaikaisia bändejä (esim. Tiktak :D) ja juttelimme henkeviä. Kellon lähestyessä kymmentä lähdimme naapurikaupunkiin baariin laulamaan karaokea ja tanssimaan. Ilta oli oikein onnistunut ja hauska. Huolet kaikkosivat heti!

Sunnuntaina kävin äidin luona syömässä ja menin sitten M:n luokse. Huomasin jo lauantaina illalla, että polvessa on kyllä nyt jotain vikaa, mutten välittänyt siitä sen koommin. Sunnuntaina illalla se sitten vain paheni. Polveni oli ihan turvoksissa ja siinä tuntui painetta taivuttaessa.

Maanantaina, eli eilen polvi oli taas pahemmassa kunnossa, enkä päässyt psykologin luoksekaan sen takia. Soittelin kotikuntani terveyskeskuskeen, josko pääsisin samana päivänä vielä lääkärille, mutta kaikki ajat olivat menneet. Illemmalla painetta alkoi tuntua jo ihan normaali asennossa, en pystynyt kävelemään kunnolla ja turposi vielä enemmän.

Tänään aamulla sitten soittelin heti kahdeksalta terveyskeskukseen ja sain ajan. Lääkärille päästyäni hänkään ei osannut sanoa mikä polvessani on. Antoi silti lääkkeet ja loppuviikon sairaslomaa. Sanoi, että jos ei viikon kuluttua ole mennyt ohi, niin sitten takaisin lääkäriin ja röntgeniin.

Nyt täällä sitten kärvistelen polvikipujeni kanssa. En pysty kävelemään kunnolla, jonka ansiosta en pysty kaupassakaan käymään. Välillä tuon jalan varpaista lähtee tunto. En pysty pitämään jalkaa samassa asennossa kauaa tai muuten sitä alkaa särkeä. Sitä kuumottaa, jomottaa ja tuntuu painetta kokoajan.

Mikä siinä on, että juuri kun haluaa aloittaa taas kunnolla urheilun, niin käy näin? Minulla on ennenkin tuon samaisen polven kanssa ollut ongelmia. Siis ihan vuodesta 2006, kun polveni vääntyi kaatuessani lumilaudalla.

Ja minua harmittaa niin paljon M:n puolesta. Olen ollut nyt aika kärttyinen tuon polven takia ja puran sitä häneen, vaikkei pitäisi. Suoraan sanoen vituttaa vaan niin paljon, että itkettää. Huoh...

Miksi minä olen ihana? + muuta

Heräsin tänään puoli kahdeksan ja siitä lähtien olen miettinyt yhtä asiaa: Miksi kaikki ihmiset, jotka ovat tavanneet minut ja jutelleet kanssani sanoo, että olen todella mukava, kiva ja ihana?

Niin, kysyn vaan. En näe itsessäni mitään sen mukavempaa, kivempaa tai ihanempaa kuin kenessä muussakaan. Olen vain liian kiltti jopa ihmisille, joista en edes kovinkaan tykkää. Olen muutaman kerran jopa saanut kuulla, että joku ystäväni ystävä, jonka kanssa olen joskus pari sanaa vaihtanut, on sanonut, että olen todella kiva tyyppi. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? En vaan voi käsittää tätä asiaa.

Tänään aika on kulunut hitaasti. Ahdistaa, enkä tiedä mitä tekisin asian kanssa. Eilen oli jotenkin todella yksinäinen olo. Olin siis yksin koko päivän ja siivosin kämpän lattiasta kattoon. Loppuillan vaan istuin koneella ja ihmettelin, että miksi hitossa minä olen sunnuntaina yksin. Minä kun olen tottunut sunnuntaisin olemaan M:n luona, mutta tänä sunnuntaina en ollut.

Jossain vaiheessa kävin sitten tupakilla ja yhtäkkiä tuli todella outo olo. Aloin pelätä jotain todella paljon, mutten edes tiennyt mitä. Menin jotenkin todella lamaantuneeksi ja ahdistuneeksi. Siinä vaiheessa oli taas pakko ottaa rauhottava. En olisi muuten kestänyt.

Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia. Haluaisin mennä M:n luo, mutta en tiedä hänen suunnitelmistaan, joten ei kannata laskea mitään sen varaan.

Kunpa en joutuisi tätäkin päivää olemaan yksin...

Mä tahdon siivet selkään

Ahdistaa. Olen ottanut jo lääkettä ahdistukseen, muttei se tunnu auttavan. Olen koko päivän ajatellut itsemurhaa. Välillä tuntuu, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa.

En jaksa. 

En enää tiedä mitä voin tehdä, että oloni helpottuisi. Olen tehnyt kaiken voitavani, eikä se riitä.

Antakaa mun mennä...

Ahdistus

Eilinen ilta oli taas suhteellisen vaikea. Ahdisti jumalattoman paljon, oli sumuinen ja epätodellinen olo ja en tuntenut taaskaan jalkojani kunnolla. Istuin vain lattialla ja itkin, kun en uskaltanut liikkua sen pelossa, että teen kohta itselleni jotain. Silloin pelkäsin itseäni enemmän kuin koskaan ennen. En uskaltanut ottaa rauhoittaviakaan, koska pelkäsin vetäväni kaikki lääkkeet kurkusta alas. Oli niin epätoivoinen olo.

Soitin kaverilleni ja puhuimme puhelimessa melkein tunnin. Hän sanoi, että voin sen puhelun aikana turvallisin mielin ottaa rauhoittavan, koska hän on kuitenkin kokoajan puhelimen päässä. Kädet täristen otin ja onneksi otin vain yhden.

Nytkin olo on aika tukala. En luultavasti tänäänkään pääse kouluun sen takia, kun otin eilen sen rauhoittavan ja siksi myös kun ahdistaa... Haluaisin sairaslomaa, koska en jaksa...

Naurua ja rauhoittavia

Viikonloppu oli aika sekava. Olin perjantaina M:n luona ja käytiin siinä päivällä leffassa. Illalla sitten oltiin hänen luonaan ja viisi hänen kaveriaan tuli sinne. Oli hauskaa! Hauskuus jatkui myös lauantaina, kun oli kaverini tuparit. Vietettiin hänen luonaan iltaa ja joskus kymmenen ja yhdentoista väliin lähdettiin baariin. Nauroin sen illan aikana niin paljon, että vatsalihakset olivat pari päivää sen jälkeen kipeänä. Ja vaikka krapulassa sunnuntaina olinkin, niin naurua riitti vielä silloinkin :)

M:n seurassa voin jo olla täysin oma itseni ja hän on sanonut, että olen suloinen, kun teen niitä asioita, mitä en aikaisemmin tehnyt. :)

Eilinen päivä olikin sitten ihan toinen juttu. Minulla oli poliaika ja olin ihan sumussa koko päivän. Tuntui, etten ole siinä. Tuntui niin epätodelliselta kaikki. En tuntenut jalkojanikaan kunnolla. Psykologi sanoi, että sitä usein tulee ihmisille, jotka on kokeneet jonkin trauman ja varsinkin sellaisissa hetkissä, kun on tosi paha olo, niin kroppa estää pahan olon tulemisen juuri tuollaisella epätodellisella ololla.

Illan aikana olo sitten paheni sen verran, että rauhottavan jouduin ottamaan ja sen takia en sitten tänään päässyt kouluun. M kysyi minulta jossain vaiheessa, että mikä olo on, kun olin niin vaisu. Sanoin sitten ihan suoraan, että ahdistaa. Hän antoi pusun ja silitteli minua ja sanoi ''Ei ole mitään hätää, mä olen tässä.'' Hän passasi mua koko illan ja vietti kanssani aikaa paljon, vaikka hänen kaverinsa oli läsnä (yleensä hän heittää kaverinsa kanssa läppää vaan ja välillä jotain sanoo minulle).

Tänään on ollut samanlainen epätodellinen olo ja ahdistustakin on ollut jonkin verran. Pelottaa, etten selviä tästäkään illasta ilman rauhoittavia...