Kaksi paniikkikohtausta tänä iltana.
En jaksa enää...

Toivo alkaa pikkuhiljaa hiipua.
En oikeasti jaksa...

En enää tiedä mitä tehdä.
Antakaa mun mennä...

Kaikki on sekaisin

Elämäni ja pääni on aivan sekaisin. En edes enää tiedä mitä ajatella kaikesta. En ole päässyt kuukauteen polille. Olisiko silläkin jokin osasyy tähän pimahtamiseen. Onneksi tänään on aika, niin pääsee purkamaan aivan kaiken.

T oli täällä maanantaista lauantaihin. Minua ärsytti suunnattomasti, koska emme ehtineet olla juurikaan kaksin.  Joka päivä täällä ramppasi joku, vaikka sanoin, että haluamme olla kaksin. Kun kerroin tästä kaverilleni, hän vain sanoi, että minusta tuntuu, että kaikki ramppaa täällä juuri silloin, koska haluaisin olla T:n kanssa kaksin. Ei minusta tunnu siltä. Se pitää täysin paikkansa. Ja näemme T:n kanssa seuraavan kerran varmaan sunnuntaina.

Sain myös pahan paniikkikohtauksen keskiviikkona. Mikään kohtaus ei ole varmaan tuntunut niin pahalta. Siihen oli kaksi syytä: itseinho ja se, että minusta tuntuu, että kaverini on ihastunut poikaystävääni. En pysty edes tarpeeksi hyvin sanoin kuvailemaan sitä tunnetta, kun se kohtaus oli päällä. Se oli jotain niin järkyttävää. Rintaa puristi aivan järkyttävän paljon, en saanut henkeä ja meinasin oksentaa. Tuntui, että se kohtaus kesti tosi kauan. Onneksi T oli täällä turvanani. Kun olin rauhoittunut menimme tupakille. Minulle tuli todella outo ja pelottava olo ja meinasin taas saada kohtauksen. Menimme takaisin sisälle ja rauhotuin sitten. Makoilimme sohvalla ja olin T:n kainalossa. Menimme sitten taas tupakille. Istuin siinä tuolilla, poltin tupakkia ja katsoin tyhjyyteen. Yhtäkkiä minulta lähtee ihan hetkeksi taju. Menin ihan veltoksi ja onneksi T sai napattua minut, etten tipu tuolilta. Hän auttoi minut sisälle ja onneksi se olo meni pian ohi.

Torstaina oli vihdoin päivä, jolloin olisin halunnut olla T:n kanssa kaksin. Yksi kaverini kysyi, että voisiko tulla käymään kahvilla. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja tiesin, ettei hän täällä kauaa ole, joten suostuin. Hän sitten kävi ja juteltiin kaikkea. Seuraavaksi toinen kaverini tulee käymään tupakilla. Se vielä meni, mutta sitten kun tämä kaverini, joka tuntuu olevan ihastunut poikaystävääni alkoi tekstata, että voisiko tulla käymään, niin minulla paloi päreet. Sanoin, että haluamme olla kaksin. Hän sanoi tulevansa vain alaovelle tupakille. Sanoin, että se sopii ja että tulen sinne alas. Sitten hän halusi myös T:n sinne. Sanoin, ettei hän tule, koska hän syö. Kaverini harmitteli tätä ja sanoi, että olisi halunnut nähdä T:n, vaikka näki hänet juuri tiistaina. Olin ihan raivon partaalla. Huusin, itkin ja hakkasin tyynyä. En edes muista milloin viimeksi olisin pimahtanut noin pahasti. Yritin rauhotella itseäni ja menin siihen alaovelle. Poltimme tupakit ja ihan yhtäkkiä tälle kaverilleni tuli pissahätä ja oli pakko päästä pissalle luokseni. Kun hän tuli vessasta ja juttelimme eteisessä, näin kuinka hän vilkuili kokoajan poikaystävääni.

Eilen sitten tämä kaverini soitti ''Onko T siellä?'' mitä se häntä kiinnostaa? Hän tuli sitten käymään ja kyseli, että koska T lähti ja koska taas tulee tänne. Eiköhän se ole minun ja T:n oma asia koska näemme. Ei sen pitäisi liikuttaa ystäviäni noin paljon. Sanoin sitten tälle kaverilleni, että minusta tuntuu, että hän on ihastunut poikaystävääni. Hän kielsi kaiken, mutta silti siitä keskustelusta minulle jäi sellainen olo, että hän on oikeasti ihastunut poikaystävääni ja ei vain halunnut myöntää sitä.

Keskustelin tästä T:n kanssa ja sanoin, että pelkään todella paljon nyt meidän puolesta. Itkin sen puhelun aikana todella paljon, koska en halua menettää poikaystävääni. T sanoi, ettei todellakaan mitään syytä huoleen. Hän vakuutti, ettei hän todellakaan ole kiinnostunut siinä mielessä kenestäkään kaveristani ja haluaa olla vain ja ainoastaa minun kanssani. Noh, minut tuntien kun en pysty luottamaan vielä näin aikasin, niin nuo sanat ei paljoa lohduttaneet. Olen taas aivan paskana.

Mutta jotain hyvääkin on tapahtunut. Olen nimittäin aloittanut urheilun toden teolla. Olen aloittanut käymään kuntosalilla ja lenkkeilen välillä sen mitä polveni kestää :) Kiitos T:n, olen taas löytänyt kiinnostukseni urheilua kohtaan :)

Anteeksi romaani.

I miss you

Tiistaina virallistimme suhteemme T:n kanssa. Olemme nyt siis julkisestikin parisuhteessa. Sen asian puolesta olen todella onnellinen. Hän on unelmieni mies.

T lähti eilen. Hän oli täällä 11 päivää. Sen jälkeen olen ollut todella ahdistunut. On niin yksinäinen olo. Haluaisin olla hänen kanssaan kokoajan. Monet itkut on itketty hänen lähdön jälkeen ja taas itkettää. En osaa edes sanoin kuvailla tätä oloa. Tämä on kamalaa. Tämä paikka tuntuu niin tyhjältä ilman häntä. Mikään ei tunnu miltään. Tuntuu, että kuolen tähän ikävään... Seuraavan kerran näemme ehkä yli kahden viikon kuluttua jos vielä silloinkaan. En tiedä miten kestän siihen asti.

Olemme puhuneet T:n kanssa, että hän pitäisi välivuoden koulusta ja muuttaisi luokseni vuodeksi ja kävisi täällä töissä. Juttu lähti siitä, että hän sanoi haluavansa pitää välivuoden. Läpällä heitin, että muuttaa tänne siksi aikaa, mutta hän olikin tosissaan asian kanssa, eikä minua kyllä haittaa yhtään! Tämä olisi siis suunnitelma ensi syksylle.

Ihanaa aikaa + järkyttävä ilta

T on ollut luonani maanantaista asti. Siitä tämä hiljaiselo siis. Nyt hän on salilla ja minulla on aikaa kirjoitella kaikkea :)

Meillä on ollut ihanaa. Aika on mennyt liian nopeasti. Pidän hänestä kovasti! Välillä jopa tuntuu, että rakastaisin häntä, vaikka olemme tunteneet ja olleet yhdessä vasta todella vähän aikaa. Hän on vain sellainen ihminen, jota on todella vaikea olla rakastamatta.

Olemme olleet lähinnä luonani kokoajan. Keskiviikkona tosin kävimme Tampereella baarissa. Se reissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin minä en päässyt yhteen baariin liian vanhojen papereiden takia (ovat silti voimassa, mutta ei ole tunnistettavissa kuvista). Sitten kävimme yhdessä baarissa, joka oli niin täysi, että juotiin yhdet ja lähdettiin Tivoliin. Siellä ehdimme olla muutaman hassun tunnin, kunnes kaverini poikaystävä soitti, että hänet on hakannut 20 tyyppiä.

Siitä lähdimme suoraan Valkeakoskelle katsomaan miten tämä voi. Hän oli niin hakatun näköinen, että meinasin alkaa itkeä. Sitten tämän tyttöystävä (eli kaverini) sai pahan paniikkikohtauksen. Hän vain huusi tosi kärsivää huutoa ja minulle tuli todella paha olo, kun kuuntelin hänen kärsimistään. Minun oli pakko laittaa kädet korville ja lähteä pois siitä. Kävelin pitkän matkaa, kunnes pysähdyin ja aloin itkeä. T tuli perässä ja sitten sain itsekin sen pahemman paniikkikohtauksen. Se ei kestänyt onneksi kauaa. Vihdoin kun kaikki olivat rauhoittuneet lähdimme kotiin.

En vaan voi vieläkään käsittää miten meidän kaveriporukassa voi käydä näin. Se on kamalaa. Minulla meinaa tulla vieläkin itku kun edes ajattelen koko asiaa..

Olemme nyt pari viimeistä päivää olleet T:n kanssa kahdestaan. Meillä on ollut todella kivaa, vaikkei olla juuri mitään tehty. Aika menee kuin siivillä.

Ps. Sovimme, että seurustelemme T:n kanssa, mutta emme vielä virallista sitä esim. facebookiin, vaan katsellaan vielä :)

Miksi?

Itken nytkin, kun kirjoitan tätä. Minua pelottaa jumalattoman paljon. Minua pelottaa, että elämäni on kääntymässä jyrkkään alamäkeen. Enkä edes yhtään tiedä miksi.

Sain toissapäivänä paniikkikohtauksen yksin kotona ollessani. Siis sen pahemman, joka hallitsee koko kehoni täysin, enkä saa otetta siitä. Sen, joka muistuttaa epilepsiakohtausta. En ehtinyt soittaa kenellekään. Kohtauksen jälkeen oli todella outo olo. En tunnistanut kotiani omakseni. Yritin tarkkailla esineitä tarkemmin, että huomaisin olevani tutussa ympäristössä. En tunnistanut siltikään mitään ja alkoi ahdistaa ja itkettää todella paljon. En pystynyt liikuttamaan mitään raajaani. Ne tuntui vaan niin raskailta. Pelkäsin ja sitten nukahdin.

Äsken päässäni humahti, enkä hetkeen nähnyt mitään. Sen jälkeen kun katsoin ympärilleni, en taaskaan tunnistanut kotiani omakseni. Pelkäsin. Sitten oli kohtaus taas liian lähellä. Onneksi juuri silloin T soitti minulle.  Kun puhuimme niitä näitä, kohtauksen tunne lähti pois, mutten edelleenkään tunnista kotiani ja päässä tuntuu oudolta.

I think I love you

Olin perjantaista tiistaihin T:n luona. Siellä oli todella hauskaa! Vietimme muuten aikaa vain T:n luona, mutta lauantaina kävimme baareilemassa. Aika meni todella nopeasti, vaikka ei juuri mitään tehtykään. Oli ihanaa. Juteltiin paljon, söpöiltiin, pussailtiin ja makoiltiin sängyllä minä hänen kainalossaan. :)

Nyt minulla on kamala ikävä häntä. Hän on niin erilainen verrattuna muihin miehiin, keiden kanssa minulla on ollut juttua. Kyllä minä hänen luonaan pari kyyneltäkin tirautin, koska pelkään menettäväni hänet, mutta hän sanoi, ettei syytä huoleen. Hän haluaisi jo seurustella kanssani, mutta sovittiin, että katsotaan miten tämä menee ja mietitään kesällä uudestaan :)

Olen onnellinen. :)