En enää edes tiedä miltä minusta tuntuu. Tuntuu, että kaikki vaan kaatuu niskaan enkä osaa enää edes reagoida niihin. Ehkä olen niin turtunut näihin kaikkiin vastoinkäymisiin.
Kävin viikonloppuna kotikaupungissani. Yön vietin siskoni luona ja seuraavana päivänä lähdin isän ja äitipuolen kanssa katsomaan Vaaria sairaalaan. Hän oli todella pahassa kunnossa. Hänellä oli paineilmamaski, koska ei pystynyt hengittämään kunnolla. Lisäksi hän oli kaikissa letkuissa kiinni ja niin sekavan oloinen, että hänen kädet jouduttiin sitomaan, koska yritti repiä kaikki letkut irti itsestään. Meinasin alkaa itkeä, koska näky oli niin kamala. En ole koskaan nähnyt Vaaria niin huonossa kunnossa.
Kävin myös mummupuoleni luona. Hänen syöpänsä on siinä tilassa, ettei häntä voida enää parantaa. Hän tulee kuolemaan siihen ennemmin tai myöhemmin. Myös siskoni mielenterveyongelmat ovat pahentuneet ja hänestäkin huoli on suuri.
Minulla aloitettiin myös uusi mielialalääke Sertralin. Tänään ensimmäisen pillerin otin ja katsotaan ensin pari-kolme viikkoa miten se minulle sopii. Toivon, että tästä olisi minulle hyötyä. Ainakaan tänään en ole huomannut sen pahempaa väsymystä kuin ennenkään, vaikka se sitä saattaakin aiheuttaa. Toki tämä väsymys saattaa johtua siitä, että olen kuumeessa ja siitä, että sain viimeyönä unta vasta puoli neljän jälkeen.
En nykyään tykkää enää kulkea juuri ihmisten ilmoilla, varsinkaan yksin. Parin päivän ajan minun on ollut pakko ottaa Opamoxia, ennen kuin pystyn kulkemaan kaupungilla tai käymään edes kaupassa. En jaksa puhua enää ihmisille niinkuin ennen ja siksi koen, että Opamoxista on edes jotain hyötyä siinäkin suhteessa. Ei tarviste tuntea vielä ahdistusta senkin lisäksi, että joutuu ihmisille puhumaan.
Puhuimme eilen avopuolison kanssa meidän suhteen tilasta ja siitä kuinka meidän suhdekin kärsii minun mielenterveysongelmien takia. Asia johti toiseen ja kohta jo makasin lattialla, itkin, tuntui että pää räjähtää ja sain jonkun kamalan hysteerisen itkuahdistuspaniikkikohtauksen ja siitä tuloksena minulla on kamalat raapimajäljet kaulassa.
En kestä enää, pää hajoaa...
