Mä pystyin siihen!

Aamupaino 49,7kg

Tämä tuli todistettua. Mä pystyin siihen. Mikään ei pääse minun ja Myrskyn väliin. Me onnistumme yhdessä tekemään sen, mistä olen aina haaveillut. Me onnistumme olemaan laihoja yhdessä. Tämä on sanoinkuvailemattoman hyvä tunne, kun aamulla nouset vaa'alle ja se on paljon vähemmän mitä oletit. Meidän yhteinen tie jatkuu vielä. Me onnistumme aina uudestaan ja uudestaan! Seuraava tavoite onkin 49kg tai sen alle.

Eilen söin yhden aterian; makaronilaatikkoa, hieman coleslawsalaattia, valkosipulisuolakurkun ja porkkanan. Se ahdisti niin kovin, Otin sitten laksoja ja tänään aamulla olen taas juossut vessassa.

En usko ketään. Kaikki vaan hokevat sitä, kuinka pieni ja laiha olen. He valehtelevat. Tuntuu, että he mielistelevät minua ja toivovat minun alkaa taas syödä ja lihoa. Mutta en usko heitä. He ovat vaan kateellisia, kun pystyn siihen mihin he eivät pysty. He haluavat minun lihovan, että voivat taas nauraa minulle kuinka surkimus olenkaan. Olen päättänyt, etten anna heidän vaikuttaa minuun. En usko sanaakaan.

Olen ollut jotenkin erityisen surullinen viime aikoina. Ei minua sinänsä ole ahdistanut ihan kamalasti. Olen vain ollut surullinen. En oikeastaan tiedä edes miksi. Mieli on sen takia ollut aika maassa. Ehkä siihen vaikuttaa pimeys ja harmaat säät. Tosin uskoisin, että olisin paljon masentuneempi ja surullisempi jos olisi kesä. Joutuisin näyttäytymään julkisesti vähissä vaatteissa, koska muuten tulisi kovin kuuma. Onneksi kohta on talvi.

Joulu ahdistaa. Tiedän, että jouluna on pakko syödä. Siinä ei mikään auta. Kaikki syövät jouluna, joten se olisi muiden mielestä outoa jos minä en söisi. Mutta kun en millään tahdo syödä. Myrsky haukkuisi minut taas pystyyn, jos mätän koko joulun ja välipäivät aina uuteen vuoteen saakka. Mutta niin ne tekee, kaikki muut. Pakko keksiä jotain. Aivan pakko...