Itkua ja kyynärsauvoja

En ole taas hetkeen kirjoitellut. Ei ole ollut jaksamista tai sitten en vain ole ehtinyt.

Viime viikon perjantaina hain terveyskeskuksesta kyynärsauvat, koska kävelystä ei tullut mitään tämän polvisäryn ja paineen tunteen kanssa. Maanantaina sitten menin takaisin lääkäriin, kun polvivaiva ei ollut helpottanut. Polveni punktoitiin (imettiin nesteet ja ruiskutettiin kortisonia tilalle) ja se sattui jumalattoman paljon. Sain uudet lääkkeet ja sanottiin, että jos ei perjantaihin mennessä ole helpottanut, niin sitten takaisin lääkäriin, niin katsotaan mitä sille voi tehdä ja mahdollisesti kuviin ja/tai tähystykseen. Voi olla, että lääkärireissu tulee huomenissa, koska polveani särkee nyt jo, vaikken juuri mitään tänään ole tehnyt.

Minua on ahdistanut jonkin verran ja ahdistaa nytkin. Siihen päälle vielä tämä polvivaiva ja kyynärsauvojen kanssa kikkailu, niin itkuherkkyys on huipussaan. Onneksi ystäväni ovat olleet todella paljon apuna. Yksikin ystäväni oli täällä kaksi yötä putkeen vain auttaakseen minua kotiaskareissa ja hän tulee tänne taas ensi yöksi ja vie minut polille aamulla.

Mutta M:ltä ei myötätuntoa heru. Hän oli täällä yötä perjantain ja lauantain välisen yön ja laittoi minut tekemään asioita hänen puolestaan, vaikka minulla on kyynärsauvat. Monet varmaan ihmettelevät, että miksi ihmeessä minä tein sitten ne kaikki asiat hänen puolestaan. Olen vain liian kiltti, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Teen asioita toisten puolesta, vaikka itsellä olisi millainen tilanne.

Jossain vaiheessa kuitenkin olin niin kyllästynyt tähän kaikkeen, kun en pysty mitään tekemään ja kaikki on niin vaikeaa, joten aloin itkeä. M vain raivosi, että ''Mitä sä siinä pillität? Ei sulla oo mitään syytä itkee, joten lopeta. Mieti vaikka niitä jotka on pyörätuolissa.'' Eikä hän edes lohduttanut. Hänen mielestään on myös minun vikani, että olen tässä kunnossa, koska en kuulemma vaadi itselleni tarpeeksi hyvää hoitoa...