Eilen illalla ahdistus sitten kasvoi sen verran suureksi, etten saanut henkeä, sydän hakkasi lujaa ja päässä välillä humahti jotenkin oudosti. Pyysin isää tuomaan rauhottavia. Äitipuolikin soitti ja rauhotteli minua sen aikaa, kun isä ajoi tänne. Hän sanoi, ettei minun tarvitse esittää heille tai kenellekään muulle, että olisin terästä. Hän myös sanoi sen, että jos olo käy sietämättömäksi, minun ei ole pakko mennä kouluun, koska koululla kuitenkin tiedetään asioistani. Hän sanoi myös siitä, että jos olo on huono, voin aina hänelle tai isälleni soittaa. Sitten isä tuli, otin lääkkeet ja menin nukkumaan.
Heräsin omia aikojani puoli seitsemän ja ahdistus alkaa taas olla sitä luokkaa, etten tiedä mitä tekisin. Kouluun haluaisin mennä, muttei siitä tässä olossa tule yhtään mitään. Rintakehää puristaa ja hengitys ei kulje. Oksettaa. Kai se on pakko kohta rauhottava ottaa, jos tämä olo ei lähde pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti