Eilen tapahtui jotain, minkä takia pelkään olevani sekoamisen partaalla.
T nukkui päikkäreitä. Herätin hänet ja kysyin lähtisimmekö ulos. Hän ei jaksanut, joten pahoitin mieleni ja lähdin yksin. Olin yli tunnin ulkona ja tulin sitten takaisin luullen, että T olisi jo herännyt. Eihän hän ollut ja taisin suuttua vähän liikaa. Tuntui, etten pystynyt mitenkään saamaan sitä suuttumisen tunnetta ulos. Se vaan oli, mikään ei auttanut. Sitten sain kohtauksen. T tuli luokseni ja rauhoitteli minua. Kohtauksen jälkeen minulla oli todella epätodellinen olo. Tuntui, etten ollut oikeasti siinä missä olin ja T:kään ei ollut oikeasti siinä. Itkin, pelkäsin ja halasin häntä.
Menimme sitten tupakille. Kun olin polttanut omani, tuli jotenkin todella outo olo ja vatsalihakset alkoi vetää minua kasaan. Nousin ylös ja meinasi lähteä taju. T talutti minut sisälle. Kun hän avasi oven, se kolahti päähäni ja sekosin ihan täysin. Juoksin sisälle, kaaduin lattialle ja itkin hysteerisesti. Aloin heilua edestakaisella liikkeellä kyljelläni maatessa ja itkin. En ole edes varma, mitä kaikkea tapahtui kun makasin siinä lattialla. Ainakin itkin, heiluin, hakkasin itseäni ja sanoin T:lle, ettei jättäisi minua nyt yksin, koska minua pelottaa niin paljon.
T toi minulle rauhoittavan, talutti minut sänkyyn ja alkoi hieroa jalkojani. Kun makasin siinä, omat käteni ei tuntunut omilta. Koskettelin niitä, pistin nyrkkiin ja aukaisin ja ne tuntui todella oudoilta. Onneksi se olo meni ohi T:n hieroessa jalkojani, mutta yhtäkkiä rupesin nauramaan kauheasti, enkä saanut sitä loppumaan. Kun rauhotuin ja T tuli viereeni makaamaan ja laittoi silmät kiinni. Aloin taas itkeä hysteerisesti, koska pelkäsin, että hän nukahtaa ja jättää minut yksin. Hän rauhoitteli minut ja sen jälkeen olinkin suht normaali itseni.
Se tunne, kun tuntuu, että sisällä on niin paljon tunteita, ettei saa niitä ulos, on järkyttävin tunne ikinä. Samalla on niin voimaton ja levoton olo. Edes paha ahdistus ei ole mitään tuohon verrattuna. Koko tuon ''kohtauksen'' ajan hoin T:lle, kuinka haluan hänen ottavan tuon olon minulta pois.
Olenko minä sekoamassa?
Mitä oon lukenu tätä sun blogia niin tullu vaikutelma että sulla on tosi usein, paljon, tollasia voimakkaita kohtauksia.
VastaaPoistaNoista on mielenkiintosta lukea, koska muissa blogeissa todella harvoin kukaan kertoo tollasista, vaikka en tosiaan siis toivo sulle sellasia.
Ehkä se liittyy tohon sun toiseen diagnoosiin?
Miten vaan, toivottavasti ne vähenisivät ja onneksi sulla on se T siellä tukena.
Paljonpaljon tsemppiä! Tuollaista on varmasti tosi vaikea kestää.
Jep, tämä on kyllä ihan kamalaa. Noita ihme sekoamiskohtauksia ja paniikkikohtauksia tulee vähän väliä. Tänäänkin taas, koska olin niin vittuuntunut.
PoistaToivotaan, että nämä nyt vähenisi, että pystyisin koulussa käymään sitten viikon päästä.
Minusta tuntuu myös, että olen sekoamassa. On ollut epätodellinen olo koko päivän. En osaa selittää sitä edes. Halusin vaan kertoa...
VastaaPoistaToivottavasti et sekoa. Ehkä se olo menee ohi. Voimia!
Minulla on todella usein epätodellinen olo, eikä se on sinänsä vaarallista, vaikka se tuntuukin kamalalta. Psykologini sanoi, että jos on epätodellinen olo, niin kannattaa tarkastella kaikkia tuttuja esineitä ja asioita ympärillä, niin se saattaa helpottaa sitä joillain ihmisillä. Itsellä tuo ei tehonnut, mutta kerroin sen, jos se vaikka sinulla auttaisi :)
PoistaVoimia myös sinulle paljon!
Voi pikkuinen, kamalaa kun joudut kärsimään tuollaisesta :( Kunpa mä saisin otettua nuo kohtaukset sulta pois. Oot kumminkin onnekas, kun sulla on tuollainen ihminen tukemassa ja auttamassa heikon hetken sattuessa. Voimia kauheesti !
VastaaPoistaKiitos. Kyllä itsekin toivon, että nämä lähtisi pois.
Poista