Ikävä on yksi raastavimmista asioista, mitä tiedän. Se saa minut totaalisesti ahdistumaan. Ja se, että tuntuu, ettei tätä toista edes kiinnosta miltä minusta tuntuu.
Minulla on kamala ikävä poikaystävääni. Tiesin, että tässä käy näin. Tämä olo on yksi järkyttävimmistä koskaan, enkä todellakaan tiedä miten jaksan tätä koko helvetin syksyn ja kevään tällaista. Tämän ikävän takia juuri äsken itkin ja hakkasin itseäni varmaan tunnin.
Välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä. Minulla on aina vaan niin helvetin paha olo, kun olen yksin. Eikä edes tällä hetkellä tieto siitä, että ensi viikolla T tulee tänne, helpota oloani. Tuntuu, että kuolen tähän oloon.
En jaksa tätä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti