keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Leikkauksesta selvitty!

Tänään minulla oli siis leikkaus. Polvestani ei ollutkaan mennyt kierukka, vaan siellä oli jokin kalvo kiristyneenä. Lisäksi sieltä poistettiin ärsyyntynyttä Hoffan rasvaa.

Nukuin viime yön todella huonosti, sillä maalasin kaikenmaailman kauhukuvia mielessäni, kuinka jalkani amputoidaan, koska sitä ei saada korjattua yms. Onneksi kaikki meni hyvin ja vamma ei ollut niin suuri, mitä luultiin.

Minut nukutettiin, vaikka aluksi oli puhetta pelkästä puudutuksesta. Se tunne, kun nukutusaine meni kehossa oli aivan järkyttävä. Sitten kun heräsin heräämössä, luulin sen olevan unta. Ensimmäinen kysymykseni leikkauksen jälkeen oli ''Koska pääsen tupakille?'' :D

Heti herättyäni särky oli jotain aivan järkyttävää. Sain kaksi kertaa nestemäistä vahvaa särkylääkettä tippaan; ei auttanut. Sitten sain kaksi Panacodia ja alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Olen kotonakin ottanut yhden Panacodin, mutta nyt taas särkee perkeleesti. Ajattelin yrittää selvitä iltaan, ottaa kaksi Panacodia ja nukkua yöni sitten hyvin.

Syömisiä en ole jaksanut miettiä, vaikka ahdistaakin. Polvi paranee nopeammin, jos on syönyt normaalisti ja on tarpeeksi ravintoaineita kehossa. Aivan sama, mua ei kiinnosta.

4 kommenttia:

  1. Hienoa että leikkaus on sujunut hyvin! :) Tosiaan ei kannata polven kustannuksella karsia syömisiä, jos ei parane kunnolla niin saat siitä ikuisen haitan.

    VastaaPoista