Olin siis tiistaina koulussa. Se meni yllättävän hyvin. No, enpä minä siellä muuta tehnyt kuin juonut kahvia, käynyt tupakalla ja pölissyt muiden kanssa. Enhän minä siellä oikein muuta voinutkaan tehdä, koska ne opettajat eivät olleet saaneet tarvittavaa materiaalia, että voisin opiskella. Kävikin myös niin, etten ole ollut loppuviikkona koulussa, enkä huomennakaan mene. Syynä tähän se, että eilen minulla oli poliaika juuri suoraan sen muutaman tunnin koulupäivän päälle. Tänään taas oltaisiin menty klo 11 kouluun, mutta koska muut menevät urheilemaan, enkä minä pysty polveni takia, niin minun oli parempi jäädä kotiin ja huomenna on etäpäivä. Ensi viikolla sitten taas ja annettiinhan minulle neljä eri tehtävää, mitä tulisi tehdä.
Eilen oli ihana päivä. Tulin M:n luokse ja mietittiin, että mitä tehtäisiin. Mentiin sitten kauppaan ja ostettiin jätskit. M osti myös oluen ja minä kuivan omenasiiderin ja menimme M:n kotikaupungin uimarantaan laiturille istumaan auringonpaisteeseen ja syötiin jätskiä ja juotiin. Oli jotenkin tosi romanttista. :) Aluksi oli siis suunnitelmissa mennä esim. Tampereelle terassille, mutta päädyimme tuohon vaihtoehtoon. Onneksi!
Syömiset ovat viimeaikoina menneet aika päin helvettiä suoraan sanoen. Tosin eilen meni ihan jees: Aamulla muroja kera rasvattoman maidon ja kahvia, päivällä kaksi leipää ja vettä, jäätelö ja siideri ja illalla vielä kaksi leipää ja suklaapatukka. Nuo herkut olisi tietenkin voinut jättää pois, mutta ei voi mitään.
Tänään olen herännyt seitsemältä, enkä ole vielä mitään syönyt. Onneksi! Enkä syökään ainakaan ennen kuin M pääsee koulusta ja tämä tapahtuu joskus kolmen maissa.
Yritin etsiä tähän jotain kivaa kuvaa, mutta huonoin tuloksin. Olkoon sitten kuvaton postaus.
Oi kuulostipa tuo rantajuttu ihanalta! Hienoa että voit viettää mukavaa aikaa jonkun tärkeän ihmisen kanssa. :)
VastaaPoistaMun blogista löytyy sulle tunnustus :)
VastaaPoista