tiistai 18. joulukuuta 2012
Niin kaikki muuttuu
Tässä nyt on tapahtunut vähän kaikenlaista viikonlopun aikana. Jospa aloittaisin perjantaista.
Sovimme yhden jätkän kanssa, että tämä tulee käymään perjantaina kahvilla. Luulin, että hän tulee vain nopeasti käymään, mutta toisin kuin luulin, hän viipyi täällä neljä tuntia. Meillä oli oikein mukavaa. Kun hän lähti, hän vielä hymyili ja sanoi, että nähdään huomenna. Olimme siis molemmat menossa samaan baariin lauantaina.
Noh, lauantaina ennen baariin menoa hän tekstaili minulle ihan kokoajan. Baarissa sitten nähtiin ja tanssittiin ja loppujen lopuksi se meni siihen, että pussailtiin ja halailtiin. Kun lähdimme baarista, tulimme luokseni. Hän jäi yöksi ja loput varmaan arvaattekin. Vielä aamullakin hän pussaili minua ja ennen kuin lähti, niin antoi pusuja.
Lähdin sitten käymään siskoni ja tämän poikaystävän luona. Kerroin tapahtuneesta (tämä jätkä on siskoni poikaystävän hyväkin kaveri) ja he sanoivat, ettei tämä jätkä ole ollut ketään naista kohtaan ikinä tuollainen, siis hyvällä tavalla. Olin ihan onneni kukkuloilla, koska kaikki olivat sitä mieltä, että tästä tulee jotain ja kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ajattelin, että vihdoin elämäni muuttuu. Olin itse niin luottavainen siihen.
Vaan eipä muuttunutkaan. Tekstailin tämän jätkän kanssa ja hän sanoi, ettei halua seurustella, ei säätää, ei mitään muuta kuin olla kaveri. Rysähdin niin kovaa alas, etten kestä. Itkin koko sunnuntai-illan ja eilisillankin. Tärisin ja mietin vakavasti itsemurhaa. En ole saanut syötyä juuri mitään neljään päivään. Siitä johtuen aamupaino 50,3 kiloa. Juuri kun elämä alkoi edes vähän hymyillä, kaikki meni päin persettä ja tässä taas ollaan; poissa koulusta. Niin hyväksikäytetty olo taas...
Miksi juuri minulle käy aina näin? Miksi kaikki jätkät käyttävät ihastumistani vaan hyväkseen saadakseen läheisyyttä edes joltain? Mitä olen tehnyt väärin, että ansaitsen tällaisen kohtelun? Mikä vika minussa on?
Ja ennen kaikkea: Miksi kaikki suurimmat sydämet rikotaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Todella törkeää tuolta jätkältä.
VastaaPoistaSie et ole tehnyt mitään väärää, etkä todellakaan ole ansainnut mitään tuollaista! :(
Ja sinussa ei ole mitään vikaa, ei oikeasti ole.
Voimia ♥