Tämän hetkinen stressin määrä on jotain aivan järkyttävää. Sen takia olen itkenyt monet itkut, menettänyt yöuneni ja tiuskinut avopuolisolle kokoajan.
Stressin syinä lähinnä terveyteen liittyvät asiat. Kun vanhoja terveysasioita ei ole edes saanut vielä hoidettua loppuun niin uutta pukkaa. Eilen sitten soittelin kolmen asian tiimoilta Terveysneuvoon ja varasin pari lääkärin soittoaikaa yms. Eipä se stressiäni paljoa lievittänyt, nimittäin tällä hetkellä minulla on jalkapöytä paskana. En ole jaksanut lähteä päivystykseen, koska olen käynyt siellä tänä keväänä useammin kun varmaan koko elämäni aikana muuten.
Passinikin on vanhentumassa päälle viikon päästä ja sitäkään en ole saanut hoidettua. Lisäksi minun tarvitsisi soittaa tulevaan kouluuni oppisopimusmahdollisuudesta ja yli 20 yrityskerran jälkeen koittaa vielä löytää kesätöitä. Koko kevään olen niitä hakenut, mutta eipä ole mistään herunut. Ei siinä muuten mitään, mutta jos en saa kesätöitä, niin en sillä asumistuella pysty edes maksamaan omaa osaani vuokrasta, eli toisin sanoen avopuoliso joutuisi elättämään mut koko kesän. Voi myös olla, että syksyn tullen joudumme muuttamaan nykyisestä kämpästämme pois, koska ei ole varaa maksaa vuokraa, koska jos menen kouluun (ei oppisopparilla), niin tuloni laskevat päälle 100 euroa ja nyt tämän keväänkin on ollut aika tiukkaa rahojen suhteen.
Olen vain sellainen ihminen, että stressi lamauttaa minut aivan täysin. Silti olen yrittänyt jaksaa ja peitellä asiaa avopuolisolta parhaani mukaan, ettei hänkin ala stressaamaan minun asioitani. Itkuni olen itkenyt vasta hänen nukahdettuaan ja herättämättä häntä olen valvoskellut öitä ja miettinyt, että kuinka mä saan kaikki asiat hoidettua palamatta loppuun.
Olen ollut suhteellisen ahdistunut ja olen alkanut ahdistua jumalattomasti mitä ihmeellisimmistä asioista. Huomasin eilen, kun kävelin kotiin työpajalta, että ahdistuin, kun jalkakäytävältä oli korjattu halkeamia sillä mustalla mönjällä ja se kiilteli siinä tien pinnassa. Yritin olla astumatta niihin, koska ne ahdistivat minua.
Tätä stressiä, ahdistusta ja univajetta ei myöskään auta se, että meidän on melkein pakko tänä viikonloppuna mennä avokin äidin luokse koko viikonlopuksi. Siellä ei ole omaa rauhaa yhtään, huono ilmapatja jolla joutuu nukkumaan ja avokin äiti alkaa kolistella keittiössä aina siinä 8-9 aikaan aamulla ja siinä on mahdotonta enää nukkua, koska ei ole ovea siihen huoneeseen missä nukumme, niin kaikki kuuluu.
Silmät ristissä sitten ensi viikkoa kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti