sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pää auki ja jatkuvaa riitelyä

Perjantaina kävi pikku haaveri. Löin pääni patteriin, veri valui solkenaan kaulaani pitkin ja olin ihan paniikissa.  Poikaystävä soitti 112 ja ambulanssisedät tuli tarkistamaan tilanteen. Tikkejä ei tarvinnut, pelkkä desinfiointiaineella kastettu sideharso ja verkkomyssy päähän. Aivotärähdyshän siitä tuli ja on ollut krapulainen olo sen takia viimeiset kaksi päivää.  Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta asiaan. Takaraivoa särkee ja siihen sattuu joka kerta, jos se vähänkin osuu johonkin tai edes kumarrun niin paine päässä saa kivun alkamaan.

Elämä poikaystävän kanssa on ollut todella riitaisaa viime aikoina. Nytkin hän on vihainen minulle,  kun heitin jotain läppää erään hänen naispuolisen kaverin vähäpukeisesta kuvasta, josta poikaystäväni oli instagramissa tykännyt. Enpä taida uskaltaa enää puhua mitään tai varsinkaan heittää mitään läppää, koska poikaystäväni mukaan en muuta tee kun vittuile hänelle _joka_ asiasta, vaikken esim. tälläkään kertaa muuta tehnyt kun heittänyt läppää. Mielestäni tilanteessa ei ollut kyse mistään vittuilusta, mutta niin hän sen sitten otti...

Heikko ja todella väsynyt olo tällä hetkellä. Halusin vaan taas päästä purkamaan. Jos sitä nukkuisi vaikka päikkärit.

1 kommentti:

  1. Haastan sut mun blogissa. :)
    http://kunpaenolisikaan.blogspot.fi/2013/12/neljas-haaste.html

    VastaaPoista