Olin tuossa tupakalla ja vaivuin niin järkyttävään epätoivoon, että meinaa itku päästä. Elämä koettelee tätä tyttöä nyt toden teolla. Fyysinen ja psyykkinen terveys paskana, ihmissuhteissa järkyttävät ongelmat, koulunkäynti ei onnistu ja tuntuu, ettei mikään onnistu.
Olen alkanut ihan tosissani miettiä, että päättäisin minun ja M:n suhteen. Tuntuu, ettei tästä suoraan sanottuna tule hevonpaskaa. Tässä kävi juuri niin kuin kaikissa muissakin parisuhteissani (tosin vain lyhyemmällä aikavälillä): miehellä loppuu voimat kanssani, kun ei enää tiedä mitä tehdä, kun minulla on kokoajan niin paha olo ja sitten alkaa tajuamattaan kohdella minua huonosti. Tosiaan toivon, että jos asiasta M:lle mainitsen, niin hän sentään tajuaisi lopettaa käytöksensä. Muissa parisuhteissani mies ei ole tajunnut sitä lopettaa, vaan se on vaatinut eron, että hän muuttaa käytöstään ja siinä vaiheessa itse olen jo niin palasina sen takia, etten ole kyennyt enää jatkamaan suhdetta.
Kävin tänään koululla kuraattorilla puhumassa koulunkäynnistäni. Ihan aluksi hän kyseli, että pystynkö sairaslomani jälkeen jatkamaan vielä koulunkäyntiä. En sanonut siihen juuta enkä jaata, koska en tosiaan voi niin pitkälle tietää. Sitten hän ehdotti, että kävisin loppukevään koulun jollain työpajalla, missä käy nuoria aikuisia, jotka eivät pysty syystä tai toisesta opiskelemaan, mutta haluavat päiviinsä sisältöä ja alottaisin sitten syksyllä kaiken ihan alusta. Itse kylläkin haluaisin jatkaa samalla luokalla, koska olen niin huono tutustumaan uusiin ihmisiin...
Tämän lisäksi opettajani oli mennyt selittämään jotain paskaa minusta koko luokalle. Ensin hän oli kysellyt koko luokalta, että olenko ollut koulussa ja kun nämä vastasivat, etten ole ollut, niin mitä opettaja sanookaan... ''Se Siivetön on nyt hoitajien luona, että se saa kunnolla apua.'' Anteeksi, mutta mitä helvettiä nyt taas. Kerroin tästä kouluni kuraattorille, mutta hän sanoi, että se oli vain inhimillinen erehdys. Minusta tuollaista ei voi laittaa sen piikkiin. Tuo on jo kunnianloukkaus, eikä sitä pitäisi sallia tapahtuvaksi. Lisäksi hän sanoi, että vie viestiä opettajalleni, että hänen on korjattava sanomisensa. Jos tästä ei mene mitään ilmoitusta alani osastonjohtajalle, niin soitan hänelle henkilökohtaisesti ja teen valituksen.
Mutta niin. Taas helvetin epätoivoinen olo ja tekisi mieli tappaa itsensä. Ei näitä jatkuvia vastoinkäymisiä vaan jaksa pidemmän päälle...
Mistä mä sen tiedän, ollaanko jo siellä
Pitäiskö mun jatkaa vai onko menty jo hukkaan
Miten mä sen tunnen jos mä löydän sen
Mistä tunnen onnen kun mä ohi kävelen
Opasta mua aurinko, mä pelkään pimeää
Polta jo pois ahdinko, mä kaipaan elämää
Näytä mulle tie aurinko sun uuteen aamuun
Kaikki tää murhe ja vahinko sun tuuleen haihtuu
Opasta mua aurinko sillon kun mä en nää
Polta jo pois ahdinko, mä haluun sut mun elämään
Näytä mulle tie aurinko sun uuteen aamuun
Kaikki tää murhe ja vahinko sun tuuleen haihtuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti