Psykologini on tämän ja ensi viikon pois ja kävin siis maanantaina tapaamassa sairaanhoitajaa poliklinikalla. Juttelimme vähän yleisesti kaikesta ja yhtinä aiheina olivat äitini käytös minua kohtaan ja syömisongelmani (joista siis isäni huomautti viime kerralla).
Sairaanhoitaja kysyi, että millainen suhde minulla on äitiini. Sanoin, että aika huono, koska hän on kohdellut minua huonosti ja välinpitämättömästi jo synnytyslaitokselta saakka. Äitini on mollannut, haukkunut ja aukonut päätään minulle melkeinpä koko ikäni.
Sitten kun tuli puheeksi syömisongelmani hän mietti, että yksi syy tämän ongelman puhkeamiseen saattoi olla se, että kun äitini on kohdellut minua huonosti ja mollannut minua, aloin itsekin alitajuntaisesti ajatella itseäni huonona ihmisenä ja että ansaitsen sen kaiken. Ajattelin sitten, että ehkä minusta pidettäisiin enemmän, jos olisin laihempi. Se onkin yksi varteenotettava syy tälle kaikelle. Ja kyllähän minä itseasiassa ajattelenkin, että minusta pidettäisiin enemmän, jos olisin laihempi, etenkin parisuhteiden suhteen.
Puhuimme lisää syömiseen ja kehooni liittyvistä ongelmista ja hän kysyi, että olenko koskaan hakenut apua. Sanoin, että kerran, mutta silloinkaan minua ei otettu tosissaan, joten en usko, että koskaan saan apua jos haluaisinkin. Hän myös kysyi, että pidänkö itseäni lihavana ja paljonko olen laihtunut. Kerroin sitten totuuden vähän tarkemmin kuin hän ehkä oletti ja hän sanoi siihen, että ongelmissani alkaa olla anorektisia piirteitä. Niinpä kai.
Lauantaina juhlitaankin sitten ihan urakalla kahden kaverin 18-vuotis synttäreitä. Toivottavasti siitä tulee hauskaa. Saa nollata ihan täysin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti